×
Usein kysyttyä Blogi
#muovinpala
1 palautetta

Tue tykkäämällä

kasperi

20.1.2017
Saarioisten lihaperunasoselaatikko-valmisruoasta löytyi noin 1×2 cm kokoinen muovinpala joulukuun puolivälissä. Muovin pala löytyi vasta sen päädyttyä suuhun asti. Epämiellyttävä... Avaa»
Saarioisten lihaperunasoselaatikko-valmisruoasta löytyi noin 1x2 cm kokoinen muovinpala joulukuun puolivälissä. Muovin pala löytyi vasta sen päädyttyä suuhun asti. Epämiellyttävä yllätys ja nieltäessä mahdollisesti vaarallinen.   Laitoin Saarioisten verkkosivujen kautta palautetta (kuvan kera) ja jätin yhteystietoni, koska sivuilla näin ohjeistettiin, mikäli haluaisin, että minuun ollaan asiasta yhteydessä. Tällaisessa asiassa olisi mielestäni kohtuullista ainakin pahoitella tapahtunutta ja mahdollisesti selvittää, miten muovinpala oli valmisateriaan joutunut.   Tämä tosiaan tapahtui jo joulukuussa eikä Saarioiselta ole kuulunut mitään. Mitähän hyötyä yhteystietojen jättämisessä on, jos asiakkaaseen ei olla millään tavalla yhteydessä?

vastasi

s